Kaikki tekemiseni perustuu innostukseen ja tekemisen iloon.

Ilo on syy, tekeminen seuraus. Ei tavoitteita. Ei tulevaisuuden miettimisiä.

Ainoa asia jota mietin, on innostukseni taso. Jos innostukseni taso on korkealla, on tekeminen seuraus ja innostuneen tekemisen seurauksena syntyy myös mitä ilmeisimmin paras lopputulos.

Olen oppinut tavan vuosien meditaation, sisäisen tutkistelun ja tekemisen seurauksena.

Innostus tuo todennäköisesti parhaan tuloksen, mutta en ole kiintynyt lopputulokseen. Kun olen mentaalisti irti lopputuloksesta, säilytän innostukseni myös huonompinakin hetkinä, enkä menetä aikaa murehtimiseen.

Tekeminen jatkuu.

Nyt tällainen hetki tuli eteen salitreenaamisessa. Lopetin voimanostoharjoittelun ja siirryn funktionaaliseen l. toiminnalliseen harjoitteluun.

Tekemisen ilo palautui.

Elämä on lyhyt. Sitä ei kannata uhrata murehtimiseen, stressaamiseen ja lopputuloksen miettimiseen.

Säilytä tekemisen ilo. Loppu hoituu itsestään.

Päiväkirja 10.8.2018

Tullaksemme toimeen yhteiskunnassa, tarvitsemme kellon aikaa. On oltava ajoissa töissä ja sovituissa tapaamisissa. Kellon aika saa asiat ja arjen sujumaan yhdessä sovitulla tavalla. 

Raahaamme mukanamme myös toista aikaa. Tämä toinen aika on menneisyyttämme meissä. Tämä psykologinen aika saa meidät katsomaan nykyhetkeä menneisyytemme silmin, ja aiheuttaa monenlaista huolta elämässämme. Itse asiassa lähes kaikki huolemme. Meille tulee tärkeämmäksi olla oikeassa kuin onnellisia.

Kun tarkastelemme tekemistämme tietoisemmin, huomaamme, että itse tekeminen ei meitä huoleta. Meitä huolettaa ajatuksemme, jonka liitämme tekemiseen. Liitämme menneen kokemuksen luoman ajatuksen ainoaan hetkeen, joka on läsnä nyt. Pilaamme omalla ajattelullamme ainutlaatuisen kokemuksen tunteen, joka meillä olisi mahdollisuus kokea nyt. Emme koe elämää sellaisena kuin se on tarkoitettu. Vapaana, ilman huolen häivää. Määrittelimme elämän itse ja sellaisena sen nyt näemme ja koemme. Tämä ainutlaatuinen kokemus on kuitenkin läsnä joka hetki, jos haluamme sen valita.

Näemme todellisuuden vain ohikiitävinä hetkinä, kun emme ajattele. Takkatulta tai tyyntä järvenpintaa tarkastellessa, ilman ajatusta. Nuo ohikiitävät hetket ovat muistutuksia todellisuudesta. Siitä, minkälainen maailman sisällämme tulisi olla koko ajan.

Havaintomme ovat tavallisesti omaa menneisyyttämme ja ajattelua, jonka projisoimme ulkomaailmaan. Olemme tehneet ensin sisällämme päätöksen, minkälaisen maailman haluamme nähdä. Projisoimme päätöksemme havaintomaailmana näkemäämme. Havaintomaailmastamme tulee totuutemme, mutta se on totta vain itsellemme. Ei kenellekään muulle. Jokainen rakentaa aistihavantoihinsa perustuvan totuutensa ja näkee yksilöllisen päätöksensä totuutena maailmasta ja elämästä.

Menetämme huomaamatta mahdollisuuuden nähdä sen mikä on oikeasti totta. Väittelemme ja kiistelemme puolustaessamme omaa totuuttamme, tietämättä, että juuri kukaan ei ole lopulta oikeassa. Menetämme valtavan määrän energiaa tähän kaikkeen.  

Syyllisyys ei ole koskaan totta. Syyllisyys näkee maailman omien pelkojen kautta ja pelon verhon läpi näkemämme maailma ei ole koskaan totta. 

Mikä aiheutti virhehavaintomme?

Ajatuksemme. Oma ahdistunut ajatuskasaumamme menneisyydestä. Oma syyllisyytemme, josta haluamme päästä eroon. Vaikka ajatuksemme menneisyydestä, ei ole totta nyt, raahaamme ajatuksia silti mukanamme ja ne määrittelevät aistihavaintomme jokaisessa yksittäisessä NYT hetkessä. Näemme pirstaloituneen menneisyyteen pohjautuvan kuvan ihmisistä ja asioista, mutta emme näe ihmisiä sellaisena kun hän syvimmillään ja perimmiltään oikeasti on. Hän tekee samanlaisen virhehavainnon meistä. Emme näe ihmistä. Näemme virheitä jotka ovat perua omasta syyllisyydestämme. Loimme virhearvion muista ja virhearvio on perimmäinen huonovointisuutemme, kiistojen, välirikkojen juurisyy. Ego nimittäin uskottelee meille, että pääsemme syyllisyydestämme eroon näkemällä sen muissa. Syyttämällä muita ja kinastelemalla omista totuuksistamme muiden kanssa.

Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä ja kysyä. Olemmeko päässeet eroon huolistamme syyttämällä muita? 

Emme ole. Sillä se on mahdotonta. Se on mahdotonta, koska emme voi päästä syyllisyydestämme eroon ilman muita ihmisiä. Jos syyllistät kenet tahansa muun, vaikka Trumpin, tulemme syyllistäneeksi samalla itsemme ja syyllisyytemme jatkuu. Ja kun syyllisyytemme jatkuu, jatkuvat huolemmekin.

JOKAINEN YKSITTÄINEN TAPAAMINEN ON MAHDOLLISUUS LUOPUA SYYLLISYYDESTÄMME. NÄKEMÄLLÄ TOINEN IHMINEN ILMAN SYYLLISYYTTÄ. NÄKEMÄLLÄ OIKEIN, LUOVUMME OMASTA SYYLLISYYDEN TUNTEESTAMME.

Yksi suurimmista oivalluksistani elämässä on, että kokemani aistihavainnot ovat itsestäni riippuvaisia ja omia päätöksiäni. Se mitä näen ja mitä kuulen, sitä haluan itse ja sen olen valinnut. Sitä saa mitä tilaa, voisi joku sanoa. Jos koen toisen ihmisen epämiellyttäväksi, tiedostan syvällisellä tasolla, että hän ei ole sitä oikeasti. Oma egoni vain teki tepposet ja projisoin nyt omat pelkoni tähän syyttömään ihmiseen edessäni. Elämässä on vain kaksi vallitsevaa tilaa. Pelko ja rakkaus. Kumman valitsemme, sellainen on maailmamme.

Tällainen vastuunotto alkaa pikku hiljaa kitkeä pelkojamme ja menneisyyttämme meistä. Emme enää siirrä menneisyyden  ajatuksia tapaamme havannoida muita ihmisiä. Pikku hiljaa alamme nähdä ihmiset tuoreena, ilman itsekkäitä ja pelokkaita ajatuksiamme. Ilman raskasta ja väsyttävää ajatteluamme kohtaamiemme ihmisten ja meidän välissä..

Olen aikaisemmissa blogeissa kirjoittanut  yhdestä erinomaisesta keinosta kitkeä omaa menneisyyttämme  ja syyllisyyttämme.Tämä kannattaa ottaa vakavasti, jos haluaa todella luopua ongelmistaan. Koska se, miten näemme kaikki muut ihmiset määrittelevät sen, miten näemme itsemme. On siis äärimmäisen tärkeää ja itse asiassa elinehto omalle kestävälle onnellisuuden tunteellemme opetella näkemään muissa ihmisissä oleva pohjimmainen hyvyys. Jos emme näe muita hyvinä, emme näe myöskään itseämme hyvänä. Hyvyyden näkeminen toisessa, on jokaisen yksittäisen kohtaamisen perimmäinen tarkoitus ja syy. Sillä hyvyyden näkeminen toisessa poistaa itsessämme ja toisessa olevaa syyllisyyttä, joka on kasautunut ajatteluumme ajassa.

Ego ei halua nähdä tällaista ajattelumallia meissä, sillä se suistaisi egon l. virheajattelun sille annetulta kuningaspaikalta. Ego syyllistää, hyvyys poistaa syyllisyyden. Ego näkee virheet. Hyvyys katsoo niiden läpi. Olemme kuitenkin turvautuneet lähes koko elämämme egon virheajattelulle, hiomaamatta, mitä kaikkea pahaa se saa elämässämme aikaiseksi. 

Hyvyyden näkeminenkään ei ole täysin totta, mutta se on niin lähellä totuutta, että se toimii siltana totuuden näkemiselle. Se poistaa meissä olevat ehdollistumat ja käsitykset, jotka tulevat havaintomaailmamme väliin ja estävät totuuden näkemisen.

On myös toinen keino opetella luopumaan syyllisyydestä. Voimme alkaa opetella siirtymään ajattelun tuolle puolen. Tarkoitan sillä sitä, että opettelemme olemaan ajattelematta kohdatessasi muita ihmisiä. Et ajattele mennyttä. Luovut tietoisesti menneisyyden kokemuksistasi ajattelun muodossa. Emme annakaan menneisyydessä tapahtuneiden asioiden tulla kokemuksesemme väliin NYT. Tämä tuntuu aluksi haastavalta, mutta on opittavissa siinä missä mikä muukin taito. 

Kun tarkastelemme ongelmiamme, on niiden perimmäisenä juurisyy oma pelon ja itsekkyyden värittämä ajattelumme. Päästäksemme eroon ongelmistamme, on meidän päästävä eroon virheajattelustamme. Opettelemalla kohtaamaan toinen ihminen ilman ajattelua, annamme toiselle mahdollisuuden olla oma itsensä. Silloin kohtaat hänet tässä ja nyt. Ilman liittämääsi menneisyyden ajatusta hänestä. Et tarvitse tuota menneisyyteen pohjautuvaa kapeanäköistä, pelkoon pohjautuvaa ajattelua mihinkään. Se vain pilkkoo kokonaisuudesta pienen osan joka ei ole totta ja todellisuus, se mikä on oikeasti totta, jää näkemättä ja kokematta.

Siirryit ajattelun tuolle puolen, sinne missä ei ole huolia ja ongelmia. Olet vapaa.

Ulkoisen tavoitteen ajattelu kylvää siemenen tulevalle pettymykselle. Pettymyksen siemen kylvetään juuri sillä hetkellä, kun alamme toimia ulkoisesta tavoitteesta käsin.

Tietoisuus, että ulkoinen ei koskaan tuo kestävää tyytyväisyyden tunnetta, yrittää kuiskata sisäisen tavoitteen tärkeydestä.

Kysy itseltäsi: Olenko tullut kestävän tyytyväiseksi ulkoista tavoitellessani? Ovatko ulkoiset saavutukset tuoneet minulle kestävän tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunteen, vai joudunko aina keksimään uuden ulkoisen tavoitteen kokeaksesi taas hetken aikaa itseni edes jollakin tasolla tyytyväiseksi?

Joudumme keksimään aina uuden ulkoisen tavoitteen, koska ulkoinen ei koskaan tuo lopullista tyytyväisyyden tunnetta. Ulkoinen antaa vain juuri sen verran, että pysymme hetken aikaa tyytyväisenä. Ja vain juuri sen verran, että sinulla riittää uskoa, että se seuraava ulkoinen tavoite on tyytyväiseksi ja onnelliseksi tekevä. Tämä sama kiertokulku toistuu ja toistuu. Tätä tosiasiaa egomme ei halua meille tunnustaa. Jos pysähtyisimme hetkeksi, tämä tosiasia kävisi meille hyvin nopeasti selväksi. Ajatus saattaa kyllä vilahtaa ohimennen ajatuksissamme, mutta pyyhkäisemme sen pikaisesti pois mielestämme. ”Maton” alle, sinne muiden läpikäymättömien asioiden joukkoon.

Kun toimimme ulkoisesta tavoitteesta  käsin, toimimme syy- ja seurauslain vastaisesti. Meistä tulee mieleltämme köyhiä. Mielemme on jatkuvassa puutteen tilassa. Koemme jatkuvasti näennäistä puutetta jostakin. Ja tuota jotakin ei aina edes osaa kuvailla.

”Tulen onnelliseksi, kun saan paremman palkan, ylennyksen, omakotitalon...” Mieletään köyhä ei ole onnellinen siinä ainoassa hetkessä millä on merkitystä. Mieleltään köyhä ei ole tyytyväinen NYT.

Ulkoinen tavoite tekee köyhäksi, sisäinen vapaaksi.

Sisäinen tavoite on polttoainetta, mikä ei ole olosuhteista riippuvainen. Sisäinen tavoite luo olosuhteet. Se on vakaata polttoainetta, joka ei lopu eikä väsy.

Ai niin. Mistä tunnistaa, että toimii sisäisestä tavoitteesta käsin? Siihen on hyvä mittari. Paljonko naurat?

Rakkaudella Pasi

Vantaa 5.8.2018

Ps. Jotta ymmärrät sivustolla olevien blogien tarkoituksen, lukaise ensin etusivun teksti. Kiitos 😊

——————————————————————

Mitä todellisuudessa tapahtuu kahden ihmisen kohdatessa? Pohdiskelen sitä tänään hieman syvällisemmin. Lopuksi mietin, mitä asialle voisi tehdä.

Minä rakennan TODELLISEN itseni suojaksi identiteetin. Se on kuvitteellinen ja valheellinen psykologinen suojani ulkomaailmaa vastaan. En uskalla kohdata maailmaa ilman tuota psykologista suojaa. Haluan kuulua johonkin ryhmään. Olla ja käyttäytyä tietyn normin ja arvomaailman mukaisesti. Ryhmään kuulumisesta ja sen luomasta tavasta pukeutua ja käyttäytä tulee se käsitys, jolla maailmaa katselen, tulkitsen ja arvostelen. Se on oma pieni ”avaimenreikäni” jonka kautta rajoittuneesti tulkitsen asioita ja toisia ihmisiä. Omasta tavastani ajatella ja nähdä maailma, tulee salakavalasti ainut ja oikea tapa. Toisenlainen ajattelu- ja toimintamalli aiheuttaa minussa pelkoa. Pelko saa minut ärtymään, pahalle tuulelle ja pahimmassa tapauksessa hyökkäämään fyysisesti toisen kimppuun.

Kohtaamani ihminen toimii samoin. Hän on rakentanut omannäköisensä yksilöllisen suojan kuvitteellista psykologista pelkoaan vastaan.  

Tämän lisäksi olemme luoneet menneisyyden kokemuksiimme pohjautuen tiukan mielikuvan myös toisistamme. Minun kuvitteellinen ja rajoittunut mielikuvani itsestäni, kohtaa luomani rajoittuneen ja  kuvitteelisen mielikuvan toisesta. Toisen ihminen on minulle tuo avaimenreiästä näkemäni rajoittunut osanen todellisesta hänestä. Näkemäni ja kokemani on kokonaisuudesta ja totuudesta irti leikattu pienen pieni osanen, josta olen luonut mielikuvan ja totuuden toisesta ihmisestä. Toinen tekee samoin. Luomamme mielikuvat ovat molemmille totta. Vaikka eivät todellisuudessa ole lähimainkaan totta. 

MIKÄ SEKASOTKU

Tämän psykologisen suojan ylläpitäminen pitää kehomme ja mielemme jatkuvassa varuillaan olon tilassa ja syö valtavasti energiaa. Itse asiassa tämän rakennetun ja valheellisen persoonan kaavun ylläpito on suurin energiasyöppömme.

Mikä avuksi? Miten voimme vapauttaa valtavan määrän ylimääräistä energiaa, joka on sitoutunut kaikkeen tähän teeskentelyyn?

Ensin on tultava tietoiseksi mielessämme piilevästä hienovaraisesta varuillaan olon tilasta l. pelosta. On tultava tietoiseksi omasta teeskentelystä ja rakentamastaan turhasta suojasta.

On aloitettava järjen tasolta. On kiivettävä järjen tikkaiden yläpäähän ja ymmärrettävä kaiken teeskentelyn ja suojan turhuus. On ymmärrettävä järjen tasolla, että pelko ei ole rakentunut fyysiseksi suojaksi, kuten esi-isillämme sapelihammastiikerin hyökkäystä vastaan. Se on psykologista pelkoa jolle ei ole perustetta. Ymmärrämme sen välittömästi järjen tasolla jos haluamme. Silti pelkäämme.

Kun ymmärrys järjen tasolla on oivallettu, on siirryttävä seuraavalle tasolle.

Mitä tarvitaan, että psykologinen pelko syntyy?

Tarvitaan AIKA JA AJATUS

On oltava menneisyys, jota muistelemme ja ajattelemme. Tuomme menneisyyden kokemuksemme ajatuksissanme tähän hetkeen kohdatessamme muita ihmisiä. Tuosta kokemuksesta ja ajattelusta rakentuu totuus näkemällemme ja kuulemallemme. Alamme projisoida rajoittunutta mielikuvaamme ulkomaailmaan. Sellaisena maailman näemme ja sitä puolustamme. Puolustamme jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa olevaa ajatusharhaamme. Se, että mielipiteemme asioista muuttuu jatkuvasti, jää meiltä huomaamatta.Emme haluakkaan nähdä ja tunnustaa sitä. 

Emme elä hetkessä, vaan raahaamme mukanamme menneisyytemme synkkiä kokemuksia, jotka luovat pelon ja kuvitteellisen tarpeemme suojautua ulkomaailmaa vastaan. Tällaisesta maailmasta käsin ei voi luoda kestäviä ja hyviä ihmissuhteita.

Kuinka voimme vapauttaa valtavan määrän  energiaa, joka kuluu kaikkeen edellä mainittuun?

1. On ymmärrettävä järjen tasolla, että suojan tarvetta ei ole. 

2. On opeteltava näkemään muiden ihmisten hyvyys. Hyvyyden näkeminen toisissa siivoaa oman menneisyytesi ehdollistumat ja käsitykset. Et katso toisia enää menneisyyden luomasta pienestä ja rajoittuneesta ”avaimenreiästä” käsin.

3. On opeteltava kohtaamaan muita ihmisiä ajattelematta. Laske tietoisesti irti kaikista menneisyytesi käsityksistä ja ehdollistumista kohdatessasi toisia ihmisiä. Sulje tietoisesti menneisyys pois. Älä anna sen tulla kohtaamisen tielle. Lopeta turha ajattelu.

4 Irrottaudu kaikista itseesi liittyvistä käsityksistä. (Olen poliitikko, bodari, yrittäjä, malli, akateeminen, ruotsinkielinen, suomalainen, älykkö...) Suuttumus ei voi syntyä, jos et ole luonut ehdollistunutta käsitystä olla rajoittunut jokin. Suuttumus ja ärtyneisyys syntyy, kun rakentamaamme ahtaaseen käsitykseemme olla jotakin osuu arvostelua. Kun et ole mitään, vaan aina jokaisessa tilanteessa oleva vapaa mieli, on kuin heittäsi tikkoja tyhjään ilmaan. Et suutu, koska ei ole rajoittunutta mielikuvaidentiteettiä joka voisi suuttua.

5. Luovu mielikuvista, jotka olet luonut toisista ihmisistä. Minkälaisen mielikuvan luot minusta tätä lukiessasi? Se ei ole totta. Luomasi mielikuva on 1/1000000 osa todellisesta minusta. Seuraa luomiasi mielikuvia ja luovu niistä. Opettele näkemään mikä on oikeasti totta.

OLE MIELUMMIN ONNELLINEN KUIN OIKEASSA.

Kuole menneisyydelle ja anna joka ikinen kerta toiselle mahdollisuus olla oma itsensä, ilman luomiasi käsityksiä hänestä. Aina uudelleen ja uudelleen.

Pikku hiljaa rakentamasi valheellinen kuva hänestä kuihtuu pois. Kohtaamisesta muodostuu kahden todellisen ihmisen hieno hetki.

Päiväkirja

Nizza 26.7.2018

Rakkaudella Pasi

11.7.2018p

Aihe jota nyt käsittelen, on mullistanut elämääni ehkä kaikkein eniten. Se on yksi suurimmista oivalluksistani ja sen merkitystä omalle elämälleni ei voi liikaa korostaa.

Kun puhun mullistuksesta, tarkoitan oivalluksen merkittävyyttä sisäiselle mielentilalleni  ja sitä, miten suhtaudun pettymyksiin ja miten ylipäätään koen maailman ympärilläni. Tämä selvennykseksi niille, jotka miettivät kannattaako lukemista jatkaa. 

Eikö se, miten maailman koemme sisällämme, olekin kaikkein tärkein asia?

Jos olet jollakin tapaa sisältä rikki, et osaa nauttia ulkoisestakaan. Tietoisuuden lisääntyessä sisäisen arvo korostuu ja kasvaa.

MAAILMA ON SISÄLLÄMME 

Elämme lukuisten näennäisten valintojen maailmassa. Olemme erilaisten valintojen äärellä päivittäin ja suurimpaan osaan, l. keveimpiin, joita on lukemattomia, emme kiinnitä juuri lainkaan huomiota. Tulemme vallitsevasta valintatilanteesta sitä tietoisemmiksi, mitä tärkeämmäksi asian koemme kyseisessä elämäntilanteessa. 

Mitä tietoisemmaksi tulemme, sitä tietoisemmaksi tulemme myös yhä hienovaraisemmista valinnoista päivän aikana. Kun aikaisemmin elimme suurimman osan päivästä unessa, l. tiedostamattomuuden tilassa, alkaa tietoinen mielesi olla yhä enenevissä määrin mukana valinnoissa. 

Yksi tärkeimmistä asioista on valita oikeat ajatukset, mutta se vaatii tietoisuutta. Heräämistä tiedostamattomuuden unesta.

Nyt tulemme tärkeään kohtaan käsiteltävää aihettamme. Olet tullut tietoisemmaksi ja olet tietoinen vallitsevasta valintatilanteesta, mutta et tiedä mitä pitäisi tehdä ja mikä vaihtoehto valita tai mikä päätös olisi oikea. Tuttu tilanne kaikille. 

Mikä on aikaisemmin ohjannut päätöksentekoamme?

Ego, ajatusharha, joka näkee muut ihmiset ja maailman  vertailusta, kilpailusta, kamppailusta ja selviämisestä käsin. Ego on ristiriitainen ja jatkuvan vertailun tilassa. Eihän se muuten ajatusharha olisikaan. Päätöksiämme ohjaksissa on ollut ja on, ellemme muuta tilannetta, pirstaloitunut, riistiriitainen ja pelokas mieli, joka kaiken kukkuraksi on hyvin itsekäs. Se katsoo muita joko alemmuuden tai ylemmyyden suurennuslasin läpi. Harvoin tasavertaisina. Näistä lähtökohdista ei ole odotettavissa pitkässä juoksussa hyviä valintoja. Ja ihan muistutukseksi, ajattelumme määrittelee valintamme ja valintamme koko elämämme. Ei siis ihan pikku asiasta kysymys.  Pirstaloituneen mielemme valinnat ovat juurisyy kaikkeen tuskaan elämässämme. Olemme itse valinneet tuskamme. Ja mikä harmillisinta, tuskasta on tullut pahimmillaan identiteettimme, josta emme halua luopua. Mitä jos en enää saakkaan valittaa ja voivotella. Valittamisen ja voivottelun lopettamisen tuska on verrattavissa ajatukseen, että jotakin jäsentämme revittäisiin irti. Se on kasvanut osaksi identiteettiämme. Olemme valitus. Olemme syyttäminen. Tämän hyväksyminen, että olemme itse vastuussa 100%:sti, on jo itsessään elämäämme mullistava oivallus, mutta ei karata aiheesta. Siitä myöhemmissä kirjoituksissa.

Mielemme on siis pirstaloitunut egon vaikutuksesta. Annan esimerkin. Joinakin päivinä olemme ihmisenä mitä sydämellisimpiä, emmekä tekisi kärpäsellekään pahaa, kun taas joinakin, aivan olemattoman asian saattelemana, mitä raivostuttavimpia ja omaa tuskaamme ympäristöön puskevia. Siirrämme keskeneräisyytemme muiden kannettavaksi. Ja mikä harmillisinta, tämä ailahtelevuus on niin yleistä, että sitä pidetään jo normaali olotilana. Tämän päivän yhteiskunnassa on epänormaalia olla hyvällä tuulella. Kestävää hyväntuulisuutta pidetään saavuttamattomana ja jopa ärsyttävänä. Hassu tilanne. Haluamme olla huonolla tuulella. Niinhän kuuluukin mielestämme olla. Ja sitä saa mitä tilaa. Saamme mitä valitsimme, halusimme ja ajatuksillamme vahvistimme. Se on vetovoiman laki.

Kestävä onnellisuus on ihmisen luonnollinen tila. Tämä luonnollisuus on vain valintamme seurauksena kadonnut ja alkanut tuntumaan ajassa mahdottomalta saavuttaa. 

Miten tämä kaikki oman mielemme pirstalouminen, pelko ja keskeneräisyys vaikuttaa omiin valintoihimme? Kun sen näin suoralla kysymyksellä avaa, ei kenellekään jää epäselväksi, kuinka tärkeässä roolissa oma mielemme on valintoja tehdessämme. Pirstaloitunut, pelokas ja itsekäs mieli ei voi tehdä hyviä valintoja. Siitä huolimatta teemme valintamme näistä lähtökohdista käsin. Toimimmeko työelämässä asiakkaitamme kohtaan tällä tavalla? Mikäli tiedostamme, että toimintamme on hanurista, niin jatkammeko  siitä huolimatta samalla tavalla? Emme. Siitä huolimatta sallimme tämän kaiken ihmissuhteissamme, tunne-elämässämme ja suurimmassa osaa muuta elämäämme.

Suosittelen lukemaan blogiosiosta tekstin miksi hyvä kannattaa valita. Se pohjustaa tämänpäiväistä aihettamme ja on kivijalka aiheellemme.

Nyt, kun olemme avanneet vallitsevan ongelmamme, on aika tarttua keinoon, jolla osaamme päättää AINA oikein. Millä ohitamme ajatusharhamme vaikutukset päätöksiä ja valintoja tehdessämme?

Vastaus kuuluu:

VALINTA- JA PÄÄTÖSPERUSTEEN LÄHTÖKOHTANA ON AINA OLTAVA HYVYYS.

Kun aikaisemmin, egon ollessa ohjaksissa, hyvyys ei näytellyt valintakriteerinä kuin murto-osaa päätöksentekoamme, niin nyt päätätkin nostaa hyvyyden ainoaksi päätöskriteeriksi. 100%:sti.

Hyvyyden lähtökohdasta tehty valinta ja päätös on AINA oikea pitkässä juoksussa. Saatat lyhyessä juoksussa näennäisesti menettää, mutta voitat satavarmasti pitkässä juoksussa.Se on kirjoittamaton laki.

Valinnoille ja päätöksille alkaa muodostua selkeä, vakaa ja määrätietoinen ohjuri. Päätöksenteko ei enää perustu pelokkaan mielen tekemään satunnaiseen valintaan vailla tietoa.

Kun hyvyyden pohjalta tehtyjen päätösten ja valintojen seuraukset alkavat näkyä yhä vakaampana ja varmana mielentilana ja lisääntyneenä ulkoisena hyvänä, saat lisävoimia jatkaa valitsemallasi tiellä. 

Valitsemalla hyvyyden valintakriteeriksi, saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Alat voimaan henkisesti hyvin, lähipiirisi alkaa voimaan hyvin ja mitä vielä, sisäiseen hyvyyteen pohjautuva olemuksesi, tuo myös mukanaan ulkoista hyvää. Se tuo juuri sen verran kuin tarvitsetkin. 

Mikä on suurin haaste koko käsittelemässämme asiassa? Mikä on este hyvyyden valinnalle?

Emme uskalla heittäytyä täysin hyvyyden varaan. Emme luota täysin, että selviämme. Kuulemme jo pelkästä ajatuksesta maan ritisevän jalkojemme alla. Mitä jos luovun ulkoisista tavoitteista? Mitä jos menetän maallisen hyvän? Mitä jos menetän asemani? Ja viimeisenä, mutta kaikista suurin pelkomme, jos menetän koko identiteettini? Mitä olen sen jälkeen?

Olen luuseri, mietimme.

Jos sinulta kysytään kuka olet. Paras vastaus mielestäni on ”En ole mitään”

Silloin olet riisunut itsesi täysin ulkoisesta egon luomasta ajatusharhasta. Et ole luonut itsellesi identiteettiä, mikä perustuu ulkoiseen ja häviävään. Mitä huippu-urheilija on loukkaantumisen jälkeen. Mitä johtaja on menetetyn aseman jälkeen?

Kun et ole mielen tasolla mitään, et voi menettää mielen tasolla mitään. (Huom. olemme mieli, emme keho) Et ole mielen tasolla lukinnut ajatteluasi johonkin käsitykseen tai ehdollistumaan, mikä ajoittain sitten räjähtää käsiin, toisen kertomasta mitättömästä sanasta tai lauseesta, joka toimi sytyttimenä ja saa tunteemme kuohahtamaan.

Kun kohtaat seuraavan kerran sanallisen hyökkäyksen, Äälä vastaa siihen samalla mitalla. Ainoa puolustus joka toimii on puolustautumattomuus. Näe toisen hyökkäys avun tarpeena. Anna anteeksi etukäteen. Hyvyys näkee aistien ohi, hyökkääjän perimmäiseen hyvyyteen ja näin omalla olemuksellaan paremminkin tasoittaa draamaa kuin luo sitä.

Kun olet seuraavassa valintatilanteessa, opettele tekemään valinta hyvyydestä käsin. Lupaan, että tulet yllättymään positiivisesti. Hyvyyden vastaus kuiskaa hiljaa taustalla. Kuulet aina ensimmäisenä egon äänen, mutta kun päätät alkaa kuunnella aidon itsesi hiljaa kuiskaavaa ääntä, joka puhuu totta ja tarkoittaa parastasi, alkavat valintasi olemaan oikeita. Tuon hiljaisen äänen voimakkuus kasvaa, mitä enemmän opettelet kuuntelemaan sitä. Lopulta se täyttää mielesi ja olet pelkästään hyvyyttä. Siinä pisteessä olet täysin tietoinen, että myös maailma on hyvä. Elät ykseydessä. Tuohon on vielä matkaa, mutta tiedän, että se on totta.

Rakkaudella Pasi

Ensin on oivallettava, että ulkoiset asiat eivät tuo kestävää onnellisuutta. Ulkoiset asiat antavat iloa elämään, mutta jos etsimme vakaata ja kestävää onnellisuuden tilaa, niin sitä emme tule koskaan löytämään ulkoisista asioista. Tämä asian ymmärtäminen, sisäistäminen ja oivaltaminen on samalla suurin, mutta myös ainoa todellinen muutostekijä kestävän ja sisäisesti vakaan elämän saavuttamiseksi. Se on myös haastavin. Itse asiassa erittäin haastava. Ihan helvetin haastava. Oivallus vaatii valtavaa ajattelumuutosta, jota seuraa pitkä kamppailu oman mielen ehdollistumien ja käsityskimppujen selättämiseksi.

Ego ei tule päästämään sinua helpolla.Vain sitkeimmät ja päättäväisimmät yksilöt kulkevat tuon aika ajoin pimeän ja pitkän kujan läpi. Sitkeimpiä ovat pääsääntöisesti ne, jotka kokevat elämässään jonkinlaisen mullistavan katastrofin. Ero, sairastuminen, läheisen kuolema, taloudellinen ahdinko tms, jonka aiheuttama kipu alkaa tekemään säröä egon valheelliseen suojapanssariin ja pakottaa siten itsensä tutkimisen matkalle. Siksi monet katastrofin kokeneet toteavatkin tuskallisen tapahtuman jälkeen, kun haavat ovat umpeutuneet, että murheellinen tapahtuma oli parasta, mitä heille on koskaan käynyt.

Näin on minunkin kohdallani. Olin toki ollut kiinnostunut mielen psykologiasta jo nuoresta pitäen, mutta lopullisen sysäyksen lähteä tutkimaan mieltäni l. itseäni (olemme mieli, emme keho) sai liikkeelle 20 vuoden parisuhteen päättyminen lapsieni äidin kanssa. Toisen sysäyksen sai liikkeelle rakkaan äitini kuolema. Kolmannen taloudellinen konkurssi. Kaksi jälkimmäistä samaan aikaan, ja kun samaan aikaan vaihdoin työpaikkaa, oli yhdelle miehelle ladattu aika paljon stressikuormaa.

Näin jälkeenpäin, kun asioiden tuska on hellittänyt, voin kiitollisena ja ymmärtäväisenä katsoa tapahtunutta. Ilman niitä, en olisi tässä, kestävän onnellisena ja vähään tyytyväisenä.

Tiedän, että maailma on hyvä, koska mieleni uskoo hyvyyteen. Sisäinen luo ulkoisen. Se on suurin oivallukseni. Tuon oivalluksen myötä lopetin valittamisen, syyttämisen ja otin itse vastuun ajatuksistani ja niiden seurauksista. Jos koen jonkun ihmisen, tilanteen tai tapahtuman epämiellyttävänä, olen itse luonut maailmani. Olen itse päättänyt nähdä tuolla tavalla. Olen itse vastuussa ajatuksistni ja niiden seurauksista.

Otan vastuun.

Mikä on suurin muutos, minkä tämä kaikki sai minussa aikaiseksi? Paradoksaalisesti olen saanut enemmän taloudellista hyvää, sen jälkeen, kun aloin kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen kuin ulkoiseen. Ymmärsin, että syy toiminnalle pitää löytyä sisältä. Ulkoinen on seuraus. Nautin ulkoisista asioista, mutta onneni ei ole rakennettu enää kestämättömän ulkoisen varaan. Kun jotakin yllättävää tapahtuu, niin kuin ulkoisille asioille aina taphtuu, palautan itseni nopeasti sisäiseen ja turvalliseen turvasatamaani. Sinne, missä kaikki on hyvin. Sinne, minne ei ole tarvetta lisätä mitään. Sinne, missä kaikki on jo täydellistä. Aikajänne pettymyksestä takaisin seesteiseen tilaan kuroutuu aika ajoin hyvinkin lyhyeksi, jopa olankohautukseksi.

Edellä mainittu ei tarkoita etten pettyisi koskaan. Kyllä petyn, mutta uusi ajattelutapani palauttaa minut useimmiten hyvin nopeasti takaisin vakaaseen mielentilaan. Takaisin sinne, missä minun kuuluukin olla, tyytyväisyyteen, iloon ja rauhaan.

Kestävä tyytyväisyys ei ole vain illuusio. Se on ihmisen luonnollinen tila. Olemme niin tottuneita etsimään onnea ulkopuoleltamme.Uusi auto, uusi koti uusi parisuhde, uusi asema, uusi jokin. Aina pitää saada jotakin uutta, jotta tyytyväisyyden tunteemme säilyisi. Mutta ei aikaakaan, kun uuden hankinnan tai aseman mukanaan tuoma riemu alkaa haaleta ja lopulta päättyy kokonaan. On aika alkaa suunnittella uutta hankintaa. Uutta haluamista. Uutta halun kohdetta. Olisiko onni toisessa parisuhteessa, työpaikassa, ylennyksessä, tavarassa jne?... ajattelemme. Sama karuselli jatkuu vuodesta toiseen. Halun vaihe, uusi jokin, kyllästyminen, masennus tai vähintäänkin jonkinlainen tyhjyyden tunne jota lähdetään parantamaan jälleen kerran uudella haluamisella. Uudelleen ja uudelleen, huomaamatta, että etsimme tyytyväisyyden ja onnen tunnetta koko ajan väärästä paikasta. Uudelleen ulkopuolelta, tulevasta, lukemattomista aiemmista pettymyksistä huolimatta. Uudelleen ja taas uudelleen.

Ulkoiset asiat ovat kieltämättä mukavia ja tuovat elämään monenlaista iloa ja virikettä, mutta kertaan, koska asia on niin tärkeä oivalluksen kannalta. Jos kuvittelemme ulkoisen tuovan kestävää onnellisuutta, kuten alitajuisesti pääsääntöisesti suurin osa uskottelemme, tulemme pettymään kerta toisensa jälkeen. Varmasti.

Kestävä onni on lähempänä kuin arvaammekaan, sisällämme. Työsuhteen päättyminen, avioero, sairastuminen, läheisen kuolema... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Näin hauraalle pohjalle olemme rakentaneet tyytyväisyyden tunteemme. Olemme rakentaneet tyytyväisyytemme hauraalle kivijalalle, joka sortuu ennemmin tai myöhemmin. Varmasti. Kaiken kukkuraksi olemme yllättyneitä ja pettyneitä, kun ulkoiset asiat viedään meiltä pois. Maailmamme romahtaa. Olemme alamaissa. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä.

Kaikki tapahtumat ovat todellisuudessa järjellisempiä kuin voimme kuvitella, jos vain pysähtyisimme miettimään asioita ilman niihin liittämäämme pelkoa.

Mikä neuvoksi?

Nauti kaikesta ulkoisesta, mutta ymmärrä, että niiden varaan ei kannata onneansa rakentaa. Löydä syy tekemiselle sisältä. Kysymys on priorisoinnista. Sisäisen on oltava ulkoista tärkeämpää.Et saa tehdä yhtään kompromissia tämän suhteen. Sillä kompromissi jättää oven auki egolle.

Ego on viekas ja ovela. Se livahtaa huomaamattasi pienimmästäkin ”ovenraosta” Vain 100%:n päätös toimii ja johtaa vapauteen. Ego (virheajatus) on ”leikattava” irti juurineen. Se sattuu turkasen paljon ja on pelottavaakin. Ei sinulle, mutta egolle, ajatusharhalle, joka on ollut näennäinen suojelijamme. 99%:a ei riitä. Ei edes 99,9%:a. Ei kompromisseja.

Miksi egosta ei olla valmiita luopumaan?

Emme uskalla. Olemme rakentaneet identiteettimme täysin egon varaan. Ego on ollut suojelijamme. Olemme rakentaneet yksilöllisen ja ajatusharhaan perustuvan suojamekanismin, jonka kuvittelemme suojelevan meitä, tietämättä, että täydellinen suoja on sen riisumisessa.

Miksi sisäisen arvostaminen on niin tärkeää?

Sisällä kaikki on kestävää. Sisällä olevaa voimaasi ei voi kukaan tai mikään viedä pois. Sisäinen vahvuus on mielivoimaa, joka on seuraus ulkoisten asioiden ripustautumattomuudesta. Se poistaa pelon, joka aikaisemmin ohjasi päätöksentekoamme. Ja kun pelko poistuu, näyttää maailma uudelta. Aivan erilaiselta mihin olet aikaisemmin tottunut. Se näyttää kauneimman puolensa, ongelmattomana ja hyvänä.

MAAILMA ON AUKI, KOSKA MAAILMA ON HYVÄ. HYVÄSSÄ MAAILMASSA EI OLE ON-GELMIA.

Mikä on yksinkertaisin vinkki ja oivallus lopettaa murehtiminen?

ALA NÄHDÄ ASIAT HYVINÄ

Älä usko aistejasi. Näkemäsi ja kuulemasi ei ole totta. Olet huomaamatta päättänyt nähdä maailman haluamallasi tavalla ja projisoit päätöksesi ulkomaailmaan. Rakensit itse näkemäsi, kuulemasi. Koko maailmasi. Ala näkemään aistiesi ohi, ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Hyvän näkeminen purkaa menneisyyden ehdollistumasi ja negatiiviset ahtaat käsityksesi.

Hyvyys alkaa tehdä työtään sinussa.

Menneisyytesi alkaa kääriytyä kasaan tähän ainokaiseen hetkeen. Et enää katso maailmaa menneisyytesi ajattelumaailmasta käsin. Alat näkemään asiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Menneisyys ja oma tulkintasi eivät ole enää näkemäsi ja kuulemasi välissä.

Vinkki, joka nopeuttaa asian omaksumista: Aina kun näet toisen tavalla tai toisella huonossa valossa, katsot itseäsi. Haluatko nähdä itsesi tavalla, jolla nyt katsot arvostellen toista ihmistä?

Todellisuus ei voi olla ailahtelevasta mielestämme riippuvainen ja muuttua sen mukaan millä päällä satumme kulloinkin olemaan. Eihän se silloin olisi totta. Tosi on totta kaikissa tilanteissa. Ihan kaikissa. Kaikki muu on valhetta.

Lyhyesti: Usko hyvyyteen. Se on ainoa lause, mikä sinun täytyy muistaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Muuta ei tarvita.

Vinkki: Jos olet tyytyväinen elämääsi, eivätkä ajoittaiset tyytymättömyyden, masennuksen ja ärtyneisyyden tunteet häiritse sinua, niin älä muuta mitään. Matka on liian haastava, jos et ole sisäisesti valmis ja ei satu vielä tarpeeksi. Sisäinen ääni kertoo kyllä, milloin matkalle on lähdettävä. Ja kun otat ensimmäisen askeleen, paluuta ei ole.

Rakkaudella Pasi